(Tee Tynkä-lyhytnovellikilpailun 1.sija, teksti julkaistu Teema-lehdessä)

KÄYTÄVÄSSÄ

Äiti kantaa kirjoja käytävään. Satoja kirjoja tytönpituisiksi pinoiksi. Rappukäytävän lamput paloittelevat aikaa. Sanna painaa valkoisesta napista. Lamppu särisee, eikä syty heti. Hetkeksi silmät sokaistuvat.

Isä seisoo karvainen lakki päässä, sininen toppatakki alistuen auki. Katsoo tyhjällä ilmeellä, itkee. Sanna seisoo ja katsoo. Painaa nappia ja katsoo. Jos auttaisi äitiä menisi nopeammin. Jos naapuri nyt avaa oven niin näkee. Pitäisikö kuitenkin pimeässä?

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, ja kaksi lasta. Sanna haistaa rappukäytävän hajun. Kerrostalolähiön eron hajun. Tikkurilan, tihkusateen, taaksejääneen hajun. Muoviruudukon tahmaisen tunnun. Muistaa kirjat ja levyt ja liikaa.

Koti ilman kirjoja ei ollut koti. Mukana menivät muistot. Matolla mahallaan makailun muisto. Selailun, leivän ja karkean maton. Raukean riemun ja rauhallisuuden. Vietiin vakosamettisohvan kainalomuistot. Apinasivun punapersejutut. Hämähäkit mentiin nopeasti. Piipunhaju ja muumipappa. Didaktiikat ja Sinuhet.

Hylly jäi tyhjäksi. Luurankona jakoi huonetta, jossa piti yrittää nukkua. Muistutti muistoista. Ja käytävästä.

Kirjat muuttivat isän hyllyyn. Uuden kodin uuteen hyllyyn. Eri paikoille toisten, toisista rappukäytävistä kannettujen, viereen. Vieraiden muistojen vieraat hajut, muiden mattojen makaamismuistot liian lähellä.

 

Äidin hylly jäi rangaksi. Muistoksi, piinaksi, takertumaan. Kotiin astuessa käytävän haju, muuttunut mielessä myrkylliseksi.

Kaksikymmentä vuotta ja kaksi lasta. Vieläkin auki ja arkana. Olohuoneen lundia tarkasti täynnä. Eläimet sarjana hankittu. Omalle lapselle arkana selaillen. Apinasivuilla viipyy vain hetken. Pelkää käytäväpäivää.